Tuntuu melkein, että kevät on ihan nurkan takana, vaikka pääsiäinen onkin tänä vuonna aikaisin. Tälläkin hetkellä aurinko paistaa ihan pilvettömältä taivaalta.

Pääsiäinen kuluu tietysti koiratouhuissa, mitenkäs muuten. Anssilla on agilitystartteja perjantaina ja lauantaina, meillä corgiporukan kanssa lauantaina ryhmänäyttely Rovaniemellä. Oman treeniporukan kanssa tehotreenaamme tokoa perjantaina ja maanantaina (ainakin:). Kyllä tällainen pitempi vapaapätkä tulee tarpeeseen, tämähän on melkein kuin loma!

Eilen käytimme Rullaa ja Senttiä hierojalla. Pikkutytöt saivat kumpikin tunnin käsittelyn. Molemmilla oli kireyttä selässä, Rullalla lisäksi hartioissa ja Sentillä kallonpohjassa arkuutta. Mitään isompaa jumitusta ei ollut kumpaisellakaan, mutta Rullalla on oikea takajalka huonompi (mikä on ollut tiedossakin), eikä se anna sitä venyttää.

Hierojalta päästyämme lähdimme Pekon ja Hanin kanssa röntgenkuviin. Hani sai ensimmäisenä nukutuspiikin, painoa neidillämme oli 20 kg.

rellunukahti.jpg

rellu pötkähti sammakkoasentoon sikeitä vetämään

haninlonkatpieni.jpg

Rellun takajalat näkyvät tässä. Näillä kelpaa juosta pupujen perässä.

Kun Hani saatiin unia katsomaan, tuotiin Pekko sisään. Aussipoikamme painoi 18 kg. Pian haki Pekkokin unta.

anssijapekko193.jpg

Pekollakin alkaa pää nuokkua, kohta uinutaan.

pekonlonkatpieni.jpg

Hieman pitemmillä reisiluilla varustetut koivet näkyvät tässä.

Molempien koirien kuvat näyttävät hyviltä, viralliset tulokset saamme Kennelliitosta toivon mukaan jo parin viikon päästä.