Niin se vuosikin pääsi vaihtumaan kuin huomaamatta. Lähdimme Anssin ja koirien kanssa Ranualla käymään kasvattimme Rusinan kotona. Pakkanenkin kiri vuoden alkajaisiksi lähes kahteenkymppiin, joten vietimme uutta vuotta sisätiloissa syöden ja jutellen. Aamulla pääsin maastoon Lilli-suomenhevosella, mutta kyyti oli turhan kylmää tähän vuodenaikaan. Kesällä sitten uudestaan :)

Pennut ovat kaikki lähteneet maailmalle, paitsi pikkuruinen Leidimme, joka jäi meille kotiin asumaan. Kaikilla on lähtenyt menemään hyvin ja odottelemme Anssin kanssa innokkaina kuvia ja kuulumisia pienistä. Tai eihän me malteta vain odottaa, vaan ollaan käyty jo katsomassakin Kerttua, Hillaa ja Viskiä.

Vanhempien koirien kanssa jatkuu treenit taas tänä vuonna. Jos jotain tavoitteita ja suunnitelmia listaisi tänne ihan näkyville:

- Rulla kisaa tokossa, tavoitteena VOI1, pari näyttelyä

- Hani näyttelyyn, terveystutkimukset

- Pekko harjoittelee tokoa ja agilityä, katsotaan syksyllä joko aloitetaan kisaamaan, terveystutkimukset

- Sentti agilitaa, ehkä pari näyttelyä ja luonnetesti

- Leidi kasvaa isoksi ja muutamaa näyttelyä on suunniteltu

Yritän aktivoitua kirjoittamaan taas tänne treeneistämme ja uusia kuviakin on luvassa, kunhan uusi kamerani saapuu ja pääsen sinuiksi sen kanssa.