Nonni, johan sitä saatiin lunta ja pakkasta tännekin. Maanantaina treenailimme Merjan ja Pian kanssa Merjan pihalla katulampun valossa tottista. Pekko meni kivasti, otettiin ryhmäpaikallaolo eka kertaa ja Pekko ei yrittänytkään syödä vieressä ollutta Ekkulia. Eteentuloa ja kapulan luovutusta pitää kotona treenailla.

Muina päivinä viikolla kävimme Pekon kanssa potkukelkalla lenkillä, perjantaina kävimme lumikahlauslenkillä ja illalla lähdimme hallille treenailemaan. Agilityä olemme Pekon kanssa ottaneet vähän ja melko varovasti, onhan se nuori ja tuoreessa muistissa on vielä parin kuukauden takaiset ontumiset, jotka olivat ilmeisesti kasvuun liittyviä. Pekko on hulluna agilityyn, joten siihen(kään) sitä ei tarvitse millään tavalla virittää. Panostan Pekon kanssa nyt alussa hallintaan ja esteiden oikeaoppiseen suorittamiseen. Vauhtia sillä on omasta takaa, enkä usko etenemisen olevan mikään ongelma.

Lauantaina lenkkeiltiin ja sunnuntaina suunnattiin taas hallille agilityä treenailemaan. Otin yksittäisiä esteitä ja parin esteen pätkää. Oli niin hieno ilma, että otin paljon kuvia Pekosta ulkona. Pakko sanoa, että pieni paimenpoika on kehittynyt edukseen ja olen siitä aikamoisen ylpeä.

(kuvien liittäminen ei koneen hitauden vuoksi nyt onnistunut, joten palaan laittamaan niitä myöhemmin).